Kun sairaus esti Sarah Butlerilta pyöräilyn, hän hankki itselleen sähköpyörän voidakseen jatkaa rakastamaansa harrastusta kaikista hankaluuksista huolimatta.

Sarah Butler on kärsinyt kroonisesta väsymysoireyhtymästä (ME-sairaus) 27 vuoden ajan. Kun luomupyörällä ajaminen alkoi tuntua liian raskaalta, Sarah osti itselleen sähköpyörän, joka on antanut hänelle mahdollisuuden palata takaisin rakastamansa pyöräilyn pariin.

”Pyöräily on ollut minulle lapsesta asti keskeinen tapa olla vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Kun menin naimisiin, teimme häämatkamme pyöräillen, lasten kanssa käytiin pyöräilyretkillä ja työmatkat ja kauppareissut ajettiin aina pyörällä. Olin 90-luvun alussa aktiivinen maastopyöräilijä ja kuuluin maastopyöräilyseuraan. Keskiviikkoiltaisin pyöräiltiin yhdessä ja ajon jälkeen mentiin pubiin. Viikonloppuisin teimme yhdessä mieheni kanssa 50–65 kilometrin pyöräretkiä”, Sarah kertoo suhteestaan pyöräilyyn.

”Sairauteni pysyi pitkään aika lievänä, ja välillä terveys oli ihan hyväkin. Vuonna 2015 pyöräilin mieheni kanssa ympäri Ruotsia, mutta vuonna 2016 sain Costa Rican matkalla vakavan vatsataudin. Olin hyvin kipeä kolmen kuukauden ajan, mikä vaikutti vakavasti myös väsymysoireisiini.” Tämän jälkeen Sarah joutui lopettamaan pyöräilyn joksikin aikaa. ”Meni pitkä aika, että en pyöräillyt ollenkaan ja kaipasin sitä todella. Melkein kaikki fyysiset aktiviteetit muuttuivat erittäin vaikeiksi. Pidin aiemmin kuntoani yllä kävelemällä, pyöräilemällä ja juoksemalla. Juoksemaan en pysty enää ollenkaan. Huonoimpina aikoina en pystynyt edes kävelemään. Toipuessani olin jo lyhyenkin kävelymatkan jälkeen niin väsynyt, että oli pakko mennä makuuasentoon.”

Vähitellen Sarah alkoi taas pyöräillä, mutta se oli todella vaikeaa: ”En voinut pyöräillä kovin pitkiä matkoja – puhumattaaan nopeasti ajamisesta. Jos joskus yritin pitää vauhtia yllä, jouduin viettämään loppupäivän vuoteenomana. Asun Etelä-Englannin High Wealdissa, joka on mäkistä seutua. Mäkien nousu ei tullut enää ollenkaan kyseeseen, saatoin ajella enää vain yhtä tiettyä reittiä, jonka varrella ei ollut korkeuseroja. Se oli tosi tylsää.”

Sarahin kaltaiselle aktiiviselle liikkujalle voi olla todella vaikeaa muuttaa tottumuksiaan kroonisen väsymysoireyhtymän vaatimalla tavalla. ”ME-sairaus ei ole vakaa, tila voi huonontua yhtäkkiä ja energiatasojen hallinta on todella hienovaraista tasapainoilua. Erityisen vaikeita ovat ylämäet. En halua välttää niitä, rakastan nousuja – ja niiden jälkeistä alamäkeä – mutta ne vaativat paljon voimia.”

Kuinka sähköpyörä auttoi minut takaisin pyöräilyn pariin

Kun tilaisuus ostaa sähköpyörä tuli, Sarah tarttui siihen: ”Sain odottamattoman rahapotin ja ajattelin hemmotella itseäni sähköpyörällä.”  Sähköpyörän avulla Sarah pystyi taas pyöräilemään pitkiä matkoja myös mäkisissä ympäristöissä. Kunnon parantaminen hallitusti ilman yliväsymystä oli taas mahdollista. ”Pyöräilykuntoon pääseminen on erittäin vaikeaa, jos terveydessä on ongelmia. Sähköpyörä auttaa minua parantamaan kuntoani. Aloitin lyhyillä noin 6 kilometrin kaupunkiretkillä, pidin pieniä taukoja ja ajoin takaisin kotiin. Tarvitsen vieläkin runsaasti lepoa, ja välillä en pysty pyöräilemään ollenkaan. On pelkkä myytti, että sähköpyörällä ajaminen ei vaatisi ollenkaan ponnistelua!”

Sähköpyörä on tehnyt Sarahille mahdolliseksi pyöräilyn jatkamisen. Pyöräilyllä on Sarahille käytännöllinen ja sosiaalinen ulottuvuus ja se on hänelle tapa olla yhteydessä ympäristöönsä. ”Aloitin pyöräilyn kuudennella luokalla, kun se oli ainoa tapa hoitaa koulumatkat. Opiskeluaikakin sujui pyöräillen, en halunnut matkustaa bussilla, eikä kenelläkään lähipiirissäni ollut autoa.  En kuvittele olevani mikään vauhtihirmu sähköpyörälläni, se on vain käytännöllinen kulkuneuvo. Ajan sillä kauppareissut ja kuljetan ostokset korissa. Jotkut ihmiset yllättyvät, kun ohitan heidät pyörälläni!”

Sähköpyörä antoi Sarahille muiden asioiden lisäksi myös mahdollisuuden löytää uudelleen sosiaalisen elämän: ”Olen aina pyöräillyt mieheni kanssa, se on minulle todella tärkeää. Kesällä tapasimme ystäviä aamiaisen merkeissä. Se oli mahtavan lämminhenkinen ja yhteisöllinen tapa viettää aikaa yhdessä.  Mieheni on kestävyyspyöräilijä. En ole koskaan pysynyt hänen perässään, mutta tuona aamuna jätin hänet sähköpyörälläni kuin nallin kalliolle!”

Uusi sähköpyörä on antanut Sarahille mahdollisuuden löytää rakastamansa pyöräily uudelleen: ”Autolla ajaminen ei inspiroi ollenkaan, mutta pyöräilystä minä nautin. Voin ajaa maastopolkua pyörälläni ja olla vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa, tuntea sateen ihollani ja kuunnella metsän huminaa.”

Voisiko sähköpyöräily olla vastaus myös sinun tapauksessasi?

Sarah Jane Butlerin ensimmäinen romaani ”Starling” julkaistiin vuonna 2022 (kustantaja Fairlight Books). Siinä ei aiheena ole pyöräily, mutta kävelyä ja mutaisia polkuja on sitäkin enemmän!

Jaa tämä artikkeli

Aiheeseen liittyviä juttuja

Tarinat
Tunne pyöräilyn jännitys öisessä kaupungissa 
Vinkkejä
Sähköpyörät edistävät mielenterveyttä ja hyvinvointia